Tämänkertaisessa blogissa käymme läpi auringon ja lääkkeiden mahdollisia yhteisvaikutuksia. Vaikka kesästä ja auringosta kannattaa nauttia,on tiettyjä lääkkeitä käytettäessä hyvä tietää niiden mahdollisista yhteisvaikutuksista auringonvalon kanssa.
Blogi
Useimmat meistä tietävät, että juominen on tärkeää erityisesti helteellä tai liikunnan aikana. Harvemmin kuitenkaan tulee ajatelleeksi, että jo lievä nestevajaus voi vaikuttaa yllättävän monella tavalla arkeen, aina keskittymiskyvystä ihon hyvinvointiin.
Lämpimän vuodenajan tullessa yksi hyvinvoinnin peruspilareista nousee taas keskiöön: riittävä juominen. Nesteensaanti on tärkeää ympäri vuoden, mutta erityisesti kesällä, liikkuessa tai lämpimiin maihin matkustaessa sen merkitys korostuu.
Pitkän pimeän kauden jälkeen olo voi tuntua väsyneeltä, vaikka arki muuten rullaisi ihan hyvin. Usein ajattelemme, että väsymys johtuu vain vuodenajasta tai kuormituksesta, mutta joskus taustalla voi olla myös ravitsemukseen liittyviä tekijöitä.
Edellisessä blogissa kerroimme hengityksen ja ryhdin vaikutuksesta kasvojen ilmeisiin ja siitä, miten kasvojen rentous voi heijastua koko kehoon.
Edellisessä blogissa kerroimme kasvojoogasta ja siitä, miten kasvoharjoitteilla voit vaikuttaa kasvojen ilmeeseen ja lihasjännityksiin. Tällä kertaa jatkamme samaa teemaa, mutta siirrämme katseen kasvoista hieman alaspäin: siihen, miten ryhti ja hengitys ovat yhteydessä kasvojen ilmeeseen ja miten myös kasvojen rentous voi heijastua koko kehoon.
Luonnonvalon vähetessä voi olo alkaa tuntua siltä, että kaipaa piristystä kasvojen ilmeeseen. Tähän on tarjolla monta keinoa, alkaen erilaisista kauneus- ja pistoshoidoista, kosmetiikasta tai vaikka uudesta kampauksesta.
Rautalisän valinta ei ole aina helppoa. Markkinoilla on monia vaihtoehtoja, ja jokaisella on omat erityispiirteensä. Mikä sopii herkkävatsaiselle, mikä raskaana olevalle tai vegaanille? Entä mitä tarkoittavat merkinnät Fe²⁺ ja Fe³⁺ purkin kyljessä? Tässä blogissa käymme läpi eri rautavalmisteiden erot ja tärkeimmät käyttöohjeet.
Nosta rautavarastoja arjen ruokavalinnoilla
Ravinnosta pitää saada rautaa elimistön tarpeisiin, mutta raudan tarve vaihtelee yksilöllisesti. Omaa raudantarvetta voivat lisätä - ja raudanpuutteelle altistaa - esimerkiksi harrastetun liikunnan määrä, lapsilla ja nuorilla kasvu, naisilla kuukautiset, raskaus ja imetys sekä säännölliset verenluovutukset. Työikäisten naisten olisi hyvä saada...









