Tässä blogikirjoituksessamme käsittelemme unen merkitystä sekä sitä, millaista on hyvä yöuni ja miten nukkuminen vaikuttaa paitsi yleiseen terveyteen myös painonhallintaan. Aiempia blogikirjoituksiamme voit lukea täältä: miten stressi muuttaa elimistön toimintaa ja millainen on hyvä ateriarytmi stressinhallinnasta.
Blogi
Miten syömämme ruoka vaikuttaa mielialaamme?
Siirrymme vähitellen kohti vuoden pimeintä vuodenaikaa, marraskuuta, ja pikkuhiljaa myös kohti talvea. Osalla meistä lisääntyvä pimeys vaikuttaa mielialaan tuoden mukanaan väsynyttä oloa, pelkoa, paniikkia ja jopa ahdistusta. Pahimmillaan oireet voivat olla kaamosmasennusta, jolla tarkoitetaan talvisin toistuvaa masennustilaa. Siihen voi liittyä...
Tämänkertaisessa blogikirjoituksessamme käsittelemme tarkemmin matala-asteista tulehdusta ja voiko se liittyä esimerkiksi masennukseen.
Tämänkertaisessa blogikirjoituksessamme käsittelemme tarkemmin, miten kehon matala-asteista tulehdusta voi jokainen vähentää kotikonstein, ja mitä hyötyä elimistölle on, kun hiljainen tulehdus saadaan hiipumaan.
Liiallinen stressi näkyy monilla erilaisina vatsaoireina, joita voidaan kutsua yleisnimellä stressivatsa. Osalla stressi lisää ylävatsassa tuntuvaa oireilua, osalla taas se näkyy suoliston oireiluna. Voit lukea lisää ylävatsan stressioireilusta ja ruokavaliovinkeistä siihen liittyen aiemmasta kirjoituksestamme. Stressi ei oireile kaikkien...
Bon Vitae -blogi palaa kesätauolta, ja julkaisemme taas syksyn aikana säännöllisesti blogikirjoituksia erilaisista ajankohtaisista ravitsemukseen ja terveyteen liittyvistä aiheista.
Helle hellii nyt. Keskikesän ollessa käsillä kehon turvotuksesta kärsitään iästä ja kunnosta huolimatta. Ihmisen verenkierto vilkastuu helteisissä olosuhteissa ja se vaikuttaa laskimoiden toimintaan. Lämpimällä säällä laskimoläpät ovat kovilla eivätkä jaksa pumpata verta kuten viileämmällä säällä.
Terveellisestä ruokavaliosta on monenlaista mielipidettä, ja usein terveellisyyden nimissä halutaan esimerkiksi rajoittaa ruokavaliota jättämällä pois kokonaisia ruokaryhmiä, kuten maitotuotteita tai viljatuotteita. Ravitsemukseen liittyviä tutkimuksia on tehty jo vuosikymmenten ajan, ja niiden antama näyttö on pitkälti samansuuntaista:...
Stressivatsan taltutuskeinoja
Elämme monella tavalla stressaavia aikoja. Huonon, kroonisen stressin määrä on tällä hetkellä varmasti monen kohdalla suurempi kuin hyvän, eustressin määrä. On kuitenkin hyvä muistaa, että täysin stressitöntä elämää ei ole olemassa, vaan jokainen tarvitsee tietyn määrän stressiä selvitäkseen jokapäiväisestä elämästä. Oleellista on löytää tasapaino...









